Kuva samasta kirjasta s. 99

 

Vapaamiesluokka                        

Lähde: Suomen kulttuurihistoria osa I s 416-422 osia artikkelista. Kirj. Väinö Voionmaa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aateli

Keskiajan maalaisyhteiskunnan suuren talonpoikaisen rakennuskehän korkeana kattona oli erioikeutettu vapaamiesluokka. Suomen keskiaikaisen ylimystön synnystä ja kehityksestä on nähtävissämme vain harvoja varmoja piirteitä, mutta ne vahvistavat sitä muutoinkin luonnollista käsitystä, että tämä kehitys on pääpiirteittäin ollut samankaltainen kuin sen tiedetään olleen skandinaavisissa pohjoismaissa ja slaavilaisgermaanilaisessa Keski-Euroopassa.

Suomen vapaamiesten asema perustui myöhemmällä keskiajalla heidän nauttimaansa verovapauteen ja heidän kuninkaalle ja kruunulle suorittamaansa palvelukseen. Mutta maassamme on epäilemättä jo ennen Ruotsin vallan aikaa ollut olemassa paikallista kotimaista ylimystöä, joka määrätyistä syistä on nauttinut seutukuntansa luottamusta ja arvonantoa tai muuten ollut siellä johtavassa asemassa. Tämän ylimystön taloudellisena päätukena ja sen yhteiskunnallisen aseman tärkeimpänä ylläpitäjänä on varmaan suureksi osaksi ollut maa: sukumaa, perintökartano, tila, joka syystä tai toisesta oli saanut erioikeutetun aseman ja tullut taloudellisetikin  edulliseksi.

Tällaisista esihistoriallisista ylimystiloista on joitakin historiallisiakin tietoja. Niinpä on maassamme todennäköisesti ollut erikoisia ylimyksellisiä ja pakanalliseen palvontaan kuuluvia tiloja. Sellaisia ovat olleet esim. 1232 ja 1234 mainittu Lunda eli Maskun maa, kaikesta päättäen arvokas tila, joka asiakirjan sanojen mukaan ennen oli pyhitetty epäjumalanpalvelukselle ja sitten joutunut kirkon haltuun. Mynämäen ikivanha Saaren kartano, sekin pakanallista palvontaa ilmaiseva Pyhäniitty ja jonka lähellä on Pyhän kylä Pyhän Henrikin latoineen, sekä merkillisen uhrilähteen vieressä, Linnavuoren lähellä sijaitseva Lamminkosken kirkkotila Hämeessa.

Itsenäisten suomalaisten heimojen keskuudessa on muinoin toiminut vanhimmiksi kutsuttuja johtomiehiä. Sellaisesta nimityksestä on varmaan johtunut 1400- luvulla Hollolassa esiintyvä henkilönimi Michel Ålderman  ( Michel Aldermanson). Satakunnan vanhimmassa maakirjassa mainitun, Hämeenkyrön Viljakkalan talon tai talonpojan nimi Linnanvanhin ilmaisee muinaisajan ylimystön erään tehtävän.Samanlaisesta toimesta on kaiketi johtunut Viipurin linnaläänin Taipaleen pitäjässä uuden ajan alussa esiintyvä sukunimi Linnamies.

Muinaissuomalaisten maaomistus - ja yhteiskuntaolojen  perusteella voidaan siis edellyttää, että Suomen keskiaikaisella ylimystöllä on ollut kotimaisia edeltäjiä ja välittömiäkin kotimaisia juuria. Omaa vanhuuttaan ilmaisevat monet keskiajan kartanot itse, joiden alkuperä on  kaikkia asiakirjallisia ja muistotietoja vanhempi ja jotka läpi keskiajan pysyivät ylimysten asuinkartanoina. Aatelia muun omaisuuden muuttuessa ja vahtuessa tällaiset vanhimman ryhmän sukukartanot pysyivät useinkin vuosisatoja samojen ylimyssukujen hallussa.

Huolellisesti hoidetut keskiaikaiset kartano-omistukset eivät aina olleet maan suurimpia eikä niiden isännillä aina ollut korkeita virkoja ja mahtiasemia. Mutta heillä oli jotain mitä suurimmilla ylimyksillä ei aina ollut: pysyvä maine ja arvo paikkakunnallaan ja peritty kartano, joka ei tarvinnut kuninkaan vapaakirjoja  ja suojelusta, koska sitä suojeli ikivanha, alkupeäinen ja kaikkien muinaisten oikeuskäsitysten mukaan siis kumoamaton erioikeus ja vapaus.

Jos keskiajalla ja jo pakanuudenkin ajalla "maa aateloi", niin voidaan sanoa, että myös virka aateloi. Tärkeimmät paikalliset virat, kuten pitäjäntuomarien, kuuluivat keskiajalla säännöllisesti määrätyille suvuille tai määrättyihin kartanoihin, ja samoin kuin kihlakunnantuomaritkin. Samalainen tapa oli ollut pakanuudenkin ajan johtaviin tehtäviin nähden.

Sukunimien ja perintötieojen, osittain myös historiallisten tietojen mukaan ovat maamme keskiaikaisesta ylimystöstä olleet alkuperäisiä sukuja mm. Inkoset, Karpalaiset, Kirveet, Mielivallat, Hornit, Tavastit ja Stolarmit, todennäköiseti myös Dufvat, Illet, Purat, Skyttet ym eteläisen Suomen ja Hämeen vanhat vapaamiessuvut.

(Näistä Horn, Tavast, Dufva, Ille ja Skytte ovat omia esi-isiäni suorassa polvessa, Oma huomautus )

Ruotsissa jo 1100 alkanut ylimyksellinen raskasaseinen ratsupalvelus tuli valloituskaudella Suomessakin  käytäntöön sotilaallisessa palvelussa.Kuningas Maunu Ladonlukon aikana Ruotsissa säädetty rälssioikeus eli verovapaus kruununpalvelusta vastaan (1279) ja samaan aikaan järjestetty vapaamiesten arvoluokitus ritareihin, asemiehiin ja soineihin (sven) laski uuden pohjan Suomenkin vapaamieslaitoksen kehitykselle.  Vapaamiehistä muodostui täälläkin muusta maalaisyhteiskunnasta selvästi erottuva erioikeuksilla varustettu ylimysluokka, aateli.

Vapaamiehen ratsupalvelus tai ratsumiesten asettaminen kruunun palvelukseen ja muunlainen kruununpalvelus, johon vapaamiehet olivat velvollisia, vaati sellaisia kustannuksia, joita ainoastaan varakkat pystyivät suorittamaan. Kun toisella puolella maatilojen verokuorma yhä kasvoi, tuli maan verovapaudesta yhä suurempi etu ja kruunulle  suoritettujen palvelusten korvaus. Näin ollen tuli verovapaa maa ns. vapaamiesten omistamat vapaa- eli rälssitilat keskiaikaisen ylimysluokan tärkeämmksi taloudelliseksi kulmakiveksi. Keskiajan maanomistajan yhteiskunnallinen arvo riippui hänen veroistaan: veronalaisen  maan omistaja oli talonpoika , verovapaan maan omistaja oli vapaamies eli aatelinen.

Kerran alkuun päästyään maaoikeudet pyrkivät kasvamaan ja leviämään yhä laajemmalle. Alkuun ei rälssivapaus sisältänyt muuta kuin vapaamiehen oman asuntokartanon vapauden vakinaisesta veroista, mutta sitten jäi verovapaus asuntokartanoon vaikkei vapaamies siellä asunutkaan, vapaamies sai hankkimansa lampuotitilatkin verottomiksi, hänen onnistui keinotella haltuunsa kruunun kartanolta ja taloja, perustaa verovapaita uudistaloja jne.

Keskiajan rälssioikeus vaikutti oikeuselämään ja perhe-elämään saakka. Vapaaperheen sisäiset suhteet eivät olleet samanlaiset kuin talonpoikaisperheen. Veromaa ja rälssimaa oli pidettävä tarkoin erillään, ja sen vuoksi täytyi tarkoin katsoa, ettei rälssimaan omistajiksi tullut talonpoikia tai muita sellaisia miehiä, jotka eivät kyenneet vapaamiehen velvollisuuksia suorittamaan; sellaista kuitenkin tapahtui. Talonpojan talo ja perhe olivat riippuvaisia kyläkokonaisuudesta, josta ne olivat osana. Vapaamiesperhe oli itsenäinen kokonaisuus, jonka päämies oli tavallaan julkinen henkilö, valtion viranomainen. Vapaamiesperheen oli huolehdittava siitä, että sillä oli toimikelpoinen päämies ja että kaikki perhesuhteet pysyivät järjestyksessä. Keskiajan vapaamiesperheissä noudatettiin erikoista perintöjärjestystä. Rälssioikeus oli taloutta ja vapaamiesten avioliitot olivat taloutta; niitä solmittiin, tekisi mieleni sanoa, melkein niin ahkerasti kuin elämässä vain ehdittiin; huomenlahjalla, isänperinnöllä ja sisarenosalla oli vapaamiesperheiden elämässä suurin merkitys. Suuria perheomaisuuksia luotiin ja valta-asemia saavutettiin naimakaupoilla. Toiset omaisuudet tulivat perinnönjaoilla hajoitetuksi lopuksi perin mitättömiin osiin, niinkuin esim keskiajan lopulla Lammin Vanhakartano, josta kuului osia kymmenkunnalle ei perheelle. Suomen keskiajan aatelin maanomistusolot, jotka aikalaisille olivat niin tärkeät ja selvät, ovat jälkimaailman edessä kuin sekava metsä, jossa tutkija helposti eksyy.

Suomen keskiaikaisessa vapaamiesluokassa oli monenlaisia aineksia. Eri maista, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Baltian maista oli tänne muuttanut ja tänne kotiutunut huomattava määrä vieramaalaisia sukuja, joista tunnetuimpia olivat Bitz, Djekn, Fincke, Fleming, Frille, Garp, Kurki, Svärd ym. Turun piispan palvelusmiehet olivat aikoinaan muodostaneet oman vapaamiesryhmänsä, joka vähitellen sulautui maan yhteiseen vapaamiesluokkaan.

(Oma huomautus Suvut Bitz, Djekn, Fincke, Fleming, Frille, Garp, Kurki, Svärd ovat kaikki suorien esi-isieni sukuja )