Vaarini; Kaarlo Artturi Heiniö

 

Vanhojen autojen historia on alkanut kiinnostaa enenevässä määrin, etenkin sivusta olen seurannut nykyisten mobilistien kartoitustyötä vanhoista, historiallisista ajoneuvoistamme. Ei pelkästään jäljellä olevien ajoneuvojen kunnostaminen ja huolenpito vaan myös vanhojen valokuva-albumien selailu ja kuva-aarteiden säilyttäminen on tullut tärkeäksi osaksi historian taltioimista. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että valokuvaus on kiinnostanut jo minun vaarejani ja mummujani siinä määrin, että minulle on kertynyt lukematon määrä vanhoja valokuvia. Osa valokuvista on todellista taidetta, vanhanaikaisin välinein taltioituja, todellisia kuva-aarteita.

Miten sitten sattuikin, että äitini isä Kaarlo Artturi Heiniö s.15.10.1898, oli autonkuljettaja, ja koko nuoruutensa ajanut mm. ensimmäisiä Tampereen linja-autoja ja kuorma-autoja ja ollut myös yksityisautonkuljettajana mm. Verkatehtaalla. Hän on ollut ajamassa molempien sotien aikana ambulansseja, talvisodassa ja jatkosodassa. Vaarini ajoi myös mm. autokomppaniassa niin sanottuja Petsamon kuljetuksia. Tämä tarina on kunnianosoitus vaarini työstä autonkuljettajana.

Istumme keittiön pöydän ääressä kahvikupposella, mummun ja vaarin luona Viinikan Lampitiellä. Mummu oli leiponut ja leikannut pitkopullasta viipaleita pöytään. Vaari ottaa kaksi viipaletta yhtä aikaa ikään kuin vahingossa, joka minua suuresti huvittaa. Sanonkin, että vaari otit kaksi viipaletta. Vaari siihen totesi, että oho, pullan siivut on niin ohuita, että läpi näkee. Pullan siivut olivat aivan normaali paksuisia. Vaari jaksoi aina kujeilla kanssamme ja hauskuutti meitä monenlaisilla kepposilla lapsuudessa. Siinä samalla hän aina kertoi kiehtovia tarinoita autoilusta ja sen aikaisista tiestöstä ja autoilun alkuvaiheiden hankaluuksista. Vaarini kertoi myös sota-ajan Petsamon kuljetuksista, joita vaarini oli ajamassa.

Asuimme Nekalassa ja meillä oli lyhyt kävelymatka mummun ja vaarin luo Viinikkaan. Kesät vietimme Kukkia järven rannalla mökillä ja mummut ja vaarit olivat vuorotellen minun ja sisareni kanssa mökillä, kun äiti ja isä olivat töissä.  Mökillä Artturi-vaari opetti vihdan sitomista, kävimme myös kalastamassa vaarin kanssa. Teimme retkiä lähisaariin, johon otettiin eväät ja siellä keitettiin nokipannukahvit ja paistettiin kalaa ja makkaraa.  Näitä lapsuusmuistoja on lukemattomia.  Näistä varhaislapsuuden muistoista Artturi eli vielä vuosia ja vaaristani on aina ollut vain hyviä ja lämpimiä muistoja. Vaarini kuoli toukokuussa 1973.

Sen ajan ihmiset puhuivat aina, että ovat nähneet 4 sotaa niin Artturikin. Ensimmäinen maailmansota, kansalaissota kosketti jokaista sen ajan ihmistä jollain tavalla. Kansalaissodasta selvittyään Suomi lähti teollistumisen myötä nousuun. Siitä alkoi Artturin (vaarini) autonkuljettajan ura.

 

Tämä kuva on vanhin auto minkä olen löytänyt vaarini albumista. Kun kuvan suurentaa niin auton kyljessä lukee MAN, se on auton merkki. Kuvan alla teksti Tie – ja vesihallituksen miehiä

Myös tämän kuva liittyy edelliseen eli tie – ja vesihallituksen miehiin, vaarini ensimmäinen työpaikka missä sai opetella autolla ajoa. Auto on Fiat Tipo 501 n. 1919- 1926.

.

Autonkuljettajan ura jatkui erilaisissa tehtävissä. Vaarini isä oli perustajäsen Viinikan auto nimisessä yrikyksessä, joten oli aika luonnollista, että vaarini oli isälleen autokuskina, hän ajoi linja-autoa eri linjoilla Tampereella ja Tampereen ympäristössä. Muistan vaarin kertoneen usein tarinaa miten sai ajokortin. Hän oli ajanut linja-autoa jo vuosia, kun Tampereen poliisimestari G.M. Luukkonen oli sanonut vaarille ” kuule Artturi kyllä sinunkin pitää se ajokortti hommata”.  Niin Artturi meni poliisimestaria tapaamaan ja poliisimestari Luukkonen kirjoitti vaarille ajokortin siinä odotellessa. Mitään autokoulua ei tainnut silloin vielä olla, tai ei ainakaan vaarini sitä pitänyt suorittaa.

Tämän kuvan taakse mummuni on kirjoittanut tekstin ” Artturi ajoi tätä toosaa Valkeakosken ja Lempäälän väliä. Vaarini seisoo tyylikkäänä virkapuvussaan tämän auton vierellä. Auton rekisterikilpi H 351 on linja-auton yläetuosassa. Daimler-Mercedes 1920-luvun alusta.

Tampereen poliisimestari G.M. Luukkanen ei pitänyt pieniä ylinopeuksia läheskään niin vaarallisena kuin valoitta tai juopuneena ajamista. Vuoden 1922 automobiililiikenneasetuksen mukaan suurin sallittu nopeus kaupungeissa oli 30 km/h. Tampereella ajettiin vieläkin maltillisemmin, sillä vauhti sai olla vain 25 km/h.

Vuosina 1924-25 yleistyneiden linja-autojen määrä kasvoi vuoteen 1928 saakka, jolloin Tampereella rekisteröityjen linja-autojen määrä kääntyi laskuun.

Tampere ensimmäinen suomalainen kaupunki, jossa aloitettiin kaupungin sisäinen liikenne linja-autoilla. Tampere oli edelläkävijä myös kaukolinja-autoliikenteessä. Maan ensimmäiset linja-autoasemat valmistuivat Tampereelle jo syksyllä 1929. Vielä ennen talvisodan syttymistä ehdittiin ottaa käyttöön myös valmistuessaan koko Pohjoismaiden suurin ja yhä käytössä oleva Tampereen linja-autoasema Ratinassa. ”Tummennetut kohdat ovat otteita teksteistä Koskesta Voimaa, ja  ”Omnibussit tulevat”

Pellavan kuljettajat, ” Pellavan fuurmannit”, vaarini Artturi istuu hytissä. Kuva vuodelta 1922, kuten kuvassa seisoo. Vaarini on tehnyt monenlaisia kuljetustehtäviä, enimmäkseen kuitenkin linja-auton kuljettajana.

Viljakkala – Tampere, Artturi kuskin paikalla. Ford AA

Matkalla Jyväskylään. Vaarini kuvaajana.

Tampere – Lahti, vaarini seisoo auton vieressä. Kuva on huonolaatuinen

Tampere – Lahti. Artturilla rahastajan laukku kaulassa, pussihousut ja virkapuku

Artturi nojailee auton etulyhtyyn. Auto on REO

Kuva on huonolaatuinen, Keskustori/ Pyynikintori?

Työtovereita.

Myös työtovereita

Nuori komea Artturi virkapuvussaan. Artturi oli tuolloin Verkatehtaan herrojen yksityisautonkuljettajana.

Tässä myös yksityisautonkuljettajan virkasussa.

Tämä kuva on otettu Hatanpään valtatieltä, Lokomon kohdalla olleen huvilan edustalta.

 

 

Artturi virka-asussaan.

Yksityisautoilua harrastettiin myös, tässä on rengas tyhjentynyt, taitaa olla ilman pumppaus käynnissä. Joku retki on menossa, mummuni istuu edessä auton puskurilla. Aika isolla porukalla ollaan liikkeellä, kun vielä on kuvaajakin. Auto on Chervolet Touring 1926

Sitten matka voikin jatkua. Samasta tilanteesta on jopa 3 kuvaa!

Nämä kuvat on myös huviajelusta, Artturi on hattu kädessä, Yläkuvassa mummuni Signe on auton kynnyksellä ja alakuvassa vaarini vieressä. Auto on Buick Sedan 1929.Hämeen läänin kilvissä 1933

Huviajelulla! Artturi ottaa kuvaa, äitini on pikkutyttönä kuljettajan vieressä ja tätini (valkoinen hattu) istuu mummuni sylissä takapenkillä. Auto ehkä Old Touring 1920-luvun alusta.

Sen aikainen tukkirekka

Olisiko tientekoa. Auto on Ford AA veivattavalla kipillä. Hämeen läänin kilvissä 1931

Näyttää varsin vaaralliselta puuhalta tuo lapioiminen. Vaari makoilee auton katolla. Ei kuljettaja tainnut silloin olla lapiohommissa.

Sen aikaisia traktoreita ja tientekovälineitä.

Artturi autonkorjaushommissa, sota-aikana.

Tämä on autokomppanian ajoilta

Näiden kuvien alla oli teksti, pieni lepotauko välillä, ennen uutta lähtöä.

Ambulanssinkuljettajana sodassa.

Artturi seisoo vasemmalla, tämä kuva on toisen maailmansodan loppupuolelta.Auto on Lincoln Zyphyr 1937-puukaasulaittein

 

Jäämerentie

Keväällä 1940 avattiin jäämerentie. Talvisodan alla Suomen ulkomaankaupasta 97% oli kulkenut laivoilla Itämeren yli. Pian talvisodan päättymisen jälkeen Saksa miehitti Norjan ja Tanskan sekä sulki Tanskan salmet huhtikuussa 1940. Suomen kauppalaivastosta jäi 40 % salmien taakse ja ainoa vapaa satama valtamerelle oli Liinahamari Petsamossa.

Noin vuoden aikana 530 km pitkällä, ajoittain erittäin vaativalla Petsamon tiellä kulki rahtia puoli miljoonaa tonnia. Määrä oli silloin ulkomaan kuljetuksista alle kymmenesosa.  Jäämerentien merkitys oli kuitenkin määräänsä suurempi, koska suomalaisille rakas kahvi ja elintärkeä bensiini kulkivat lähes yksinomaan Liinahamarin kautta.

Suurimman vastuun haastavan Jäämerentien rahdeista kantoivat noin viidensadan yksityisen liikennöitsijän autot ja kuskit. Talvisodan ainakin omaa kalustoaan muutamalla sadalla kasvattamaan onnistunut Suomen Armeija osallistui myös Petsamon kuljetuksiin.

Petsamon liikenne pysähtyi, kun Englanti lopetti kesäkuussa 1941 laivojen liikennöimiselle pakollisten lupakirjojen myöntämisen. Englantilaiset hermostuivat Suomen ja Saksan sotilaallisesta poliittisesta lähentymisestä. Suomi ja Saksa olivat syyskuussa 1940 solmineet kauttakulkusopimuksen, joka mahdollisti saksalaisten joukkojen kuljetukset Pohjois-Suomen kautta. Talvisodassa Suomea tukenut Englanti kävi samaan aikaan sotaa Natsi-Saksaa vastaan. (Ottoautot talvi- ja jatkosodassa. Jukka Vesterinen )

Artturi oli ajamassa myös ns. Petsamon kuljetuksia. Niitä vaari muisteli kuinka raskaita ja rankkoja ne olivat, kun puukaasulla ajettiin ja autot eivät tahtoneet jaksaa pitkiä ylämäkiä, työntö- vetoapua tarvittiin usein. Tiet olivat huonoja. Artturi muisteli myös kerran, että eräs kuljetus oli ollut täynnä Hitlerin kuvia, se oli hänen mielestään kamalaa.

Tavaraliikenteen kuljetustilanteen osalta oli koko maan kohdalla välirauhan aikan tilanne erittäin kireä. Autoliikenteen suorituskyky oli huomattavasti alentunut sodan aiheuttamien kalustomenetysten ja bensiinin puutteesta johtuvan puukaasun käytön takia.

Tuhansien viljatonnien kuljetus Liinahamarista Rovaniemelle ja samoin paperi-ja selluloostonnien kuljetus Rovaniemeltä Liinahamariin aiheutti Jäämerentielle kuorma-autoliikenteeseen, jonka vertaista saa hakea mm. Alaskan tien ja Keski-Afrikan tien sota-ajan liikenteestä

Ensimmäinen laiva rauhanteon jälkeen saapui Liinahamarin satamaan Puna-armeijan poistuttua Petsamosta 14. huhtikuuta 1940. Armeijan Autokomppaniat 42 ja 43 aloittivat kuljetukset Liinahamarista 15. huhtikuuta 1940. Ensimmäisen laivan lastina oli aseita ja elintarvikkeita. Aluksi ainoastaan armeijan autokomppaniat saivat käyttää Jäämerentietä.

Tavarakuljetusten järjestäminen annettiin vasta perustetulle valtion omistamalle OY Pohjolan- Liikenne AB joka sittemmin 1940-luvun lopussa muutettiin Valtionrautateiden apuyhtiöksi. Kesäkuusta 1940 kesäkuun 17. päivään 1941 yhtiö kuljetti tällä 531 kilometrin pituisella matkalla 330 000 tonnia tuontitavaraa, joka käsitti etupäässä elintarvikkeita ja maan elinkeinoelämän tarvitsemia raaka-aineita, sekä 203 000 tonnia vientitavaraa, joka käsitti pääasiassa puunjalostusteollisuuden valmisteita.

Oy Pohjolan Liikenne Ab suoritti nämä kuljetukset 517 omalla ja noin tuhannella tähän tehtävään vuokraamallaan autolla. Ajon ollessa vilkkaimmillaan maaliskuussa 1941 yhtiöllä oli käytössään 1 517 autoa ja noin 3 000 liikenne-, varasto- ja vartiomiestä huolehtimassa liikenteen sujumisesta.

Jäämerentien hoitoon osallistui samanaikaisesti 75 tiemestaria ja noin 1 400 miestä. Järjestyksen ylläpitoa varten yhtiöllä oli omat poliisivoimat: neljä poliisipäällystöön kuuluvaa ja 32 konstaapelia. Tummennetut ovat faktatietoa Petsamon ajosta Wikipediasta.

Sodasta palattuaan vaari ei enää koskaan ajanut autoa, sen kummemmin asiaa selittämättä. Sodan kauhut olivat varmasti jättäneet omat jälkensä ja se saattoi olla syynä ajamattomuuteen. Mielellään kyllä istui autossa, kun isäni ajoi ja vaari pääsi ajelulle.

Hän työskenteli Tampereen kaupungin palveluksessa erilaisissa rakennustoimen tehtävissä. . Artturi jäi eläkkeelle ollessaan Tampereen kaupungin palveluksessa Ratinan siltaa rakentamassa. Silta valmistui liikenteelle marraskuussa 1959.

Tämä tarina on kunnianosoitus vaarilleni Kaarlo Artturi Heiniölle ja hänen työlleen, hän oli yksi ensimmäisiä Tampereen Linja-autonkuljettajia