Olen onnekas, sillä kirjastooni kuuluu paljon teoksia, joissa kuvataan keskiaikaa ja Suomalaista esihistoriaa. Sukutukimusta tehdessäni kiinnostukseni keskiaikaa kohtaan lisääntynyt.Omistan paljon kirjoja, jotka olen perinyt isovanhemmiltani ja omilta vanhemmiltani. Kirjoja oli niin paljon, että jouduin osasta luopumaan. Säästin kaikki mielestäni arvokkaimmat ja vanhimmat teokset. Vuosia kirjat ovat hyllyissä vain pölyttyneet ja nyt sukutukmuksissani esiin tulleiden Suomen historiaan vahvasti liittyvien esi-isien vuoksi olen alkanut tutkia mitä hyllystäni löytyy. Kansallinen  elämäkerrasto 1-5 osaa. Siitä on löytynyt melkoinen joukko esivanhempieni tarinoita. Suomen historiasta kertovia  teoksia löytyy useita mm. Suomen Kulttuurihistoria kirjasarja, siinä on paljon artikkeleita keskiajasta. Mm.

 

 

Keskiajan Yhteiskunta Suomen Kulttuurihistoria  Osa I Kirjoittanut:Väinö Voionmaa S.394,404, 405, 406, 409-410, 415-416,  olen poiminut osia artikkelista.

Suomen metsillä ja takamailla, noilla historiallisesti niin tärkeillä  erämailla, on ollut suuri merkitys kansamme taloudellisessa elämässä. Metsästys kaukaisilla saloilla , kalastus erämaan järvillä ja kaskenpoltto takamailla ovat läheiseen historialliseen menneisyyteen saakka olleet ensiarvoisia tekijöitä kansan elättämisessä. Metsätuotteet ovat kaikkina aikoina olleet maamme tärkeimpänä rahansaantikeinona. Keskiaika oli esihistorialliselta ajoilta perinyt tärkeän metsäteollisuutensa turkiskauppansa. Läpi koko keskiajan jatkui maassamme tavallaan turkiskauppa ja turkiskulttuuri.Turkistalouden yleistä merkitystä silloisessa Suomessa valaisee se seikka, että nahat verojensuorituksessa  ja kaupoissa kävivät yleisesti maksuvälineistä eli arvoäyreistä tarkoin määriteltyjen taksain mukaan, olivat siis käytännöllisesti katsoen rahaa.

Vaikka keskiajan talonpojan arvokkain kiinteä omaisuus, talon rakennukset, pihat, pellot, niityt ja takamailla olevat kaski- ym valtaukset olikin yksityisomaisuutta, muodosti kylän koko alue laidunmaineen, metsineen ja takamaineen yhteisen omistuskokonaisuuden kyläyhteisyyden, josta tosin tärkeimmät osat olivat joutuneet yksityisten käyttöomaisuudeksi, mutta johon kuuluvaa laidunta ja metsää, kylämetsää, käytettiin yhteisesti ja josta yksityiset saivat vallata asuma- ja viljelymaita ainoastaan koko kylän luvalla.

Kyläyhteisyys ilmeni myöskin kylävainioin yhdemukaisessa viljelytavassa (vainiopakossa), kyläniityn samanaikaisessa niitossa, minkä sarkajako  ja perinnäiset viljelytavat tekivät välttämättömäksi, ja erityisesti kylän rajaoloissa. Kyläin alueilla oli usein ikivanhat perityt rajansa , mutta toisinaan ei eri kyläin kaukaisemmilla mailla ollut määrättyjä rajoja ennenkuin jostain nautinnasta jouduttiin naapurien kanssa riitaan ja oikeudenkäyntiin, ´jolla rajat selvitettiin. Näin vähitellen syntyi kyläalueiden ympärille tietyt rajat. Mutta kun vain selvimmät  ja tunnettavimmat rajapaikat pysyivät muistoissa ja muut rajamerkit hävisivät tai niiden nimet muuttuivat, syntyi lakkaamatta uusia raja- ja tilusriitoja. Ne kuuluivat keskiajalla ikäänkuin maalaisyhteiskunnan säännölliseen elämään. Suurin osa keskiajaltamme säilyneitä asiakirjoja sisältää kyläin ja talojen rajatuomioita, jotka antavat eloisan kuvan silloisen kansan maanomistamisen halusta ja maahengestä, tuosta keskiajankin kansan suuresta intohimosta.

Kruunu ja Talonpojat

Tärkeimpiä seikkoja asutuksen ja väestönkehityksessä on ollut kruunun harjoittama uudisasutus. Vanhemmalla keskiajalla ennen suurten keskuslinnain rakentamista, omisti kruunu Etelä-Suomen rannikkoseudulla lukuisia kartanoita, silloisen hallinnon tukipisteitä. Näiden kruunukartanoiden taloutta varten muodostettiin niiden ympärille huomattavia, tavallisesti uudisasukkaiden asumia ja viljelemiäkartanoläänejä. Uudenmaan rannikkoseudut ovat todennäköisesti ovat todennäköisesti saaneet suuren osan ruotsalaisia asumiaan. Olemme aikaisemminn huomanneet, että eteläisimmän Suomen takamailla, Tammelan ylängöllä ja sen ympäristöillä, sekä maan asutun alueen ulkolaidoilla on  keskiajalla  valtion  aloitteesta suoritettu varsin ahkeraa  asutustyötä. Kruunun uudisasukkaiksi käytettiin etupäässä lounaisen Suomen peltoviljelyseuduilta kotoisin olevaa väkeä. Tällä tavoin levitettiin pysyvää peltoviljelyä sisämaahan ja saatiin lisätyksi kruunun vakinaisia  verotuloja .

Kruunun johtama asuttamistoimi yllytti talonpoikiakin ryhtymään vapaaseen uudisasutustyöhön, mihin ilmankin antoivat aihetta  väestön lisääntyminen vanhoissa ahtaissa asutuspesissä, verokuormain kasvaminen yms. syyt. Kaikki tämä vakuutti sen, että asuttu Suomi keskiajan lopulla oli koko joukon laajempi ja tiheämmin kansoittunut kuin keskiajan ensimmäisinä vuosisatoina.

Vasta 1300-luvun alkupuolella tai edellisen sataluvun lopulla, kun ylimysvalta Suomessakin oli vahvistunut ja suuret mmakuntalinnat täällä tulleet rakennetuiksi, näyttävät talonpojat kaikkialla joutuneen pysyvän ankaran verotuksen alaisiksi. Tämä oli seuraus valtiotoiminnan yleisestä tehostumisesta ja laajentumisesta ja siitä, ettei valtiontoimintaa lisääntyvine haaroineen ja viranomaisineen voitu ylläpitää muulla tavoin, kuin talonpoikain verosuorituksilla. Pienimpiinkin uusiin tehtäviin kruunun täytyi saada varat samasta pysyvästä alkulähteestä, talonpoikain aitasta tai työvoimasta. Veroamaksava talonpoika oli todellisuudessa se valtakunnan napa, jonka ympärillä kaikki pyöri.

Aina ei keskiajan talonpoika hyvällä alistunut kuormaansa.Keskiajan säännölliseen historiaan kuuluvat kuuluvat lukuisat talonpoikaiskapinat kaikissa Euroopan maissa ja samoin Suomessakin. Nämä kapinat eivät olleet valtiollisia, vaan taloudellisyhteiskunnallisia kansanliikkeitä. Ei ollut vielä ruiotsalainen valloituskausi maassamme kunnolla päättynyt, kun täällä jo alkoivat veroniskoittelut.Hämäläisten sitkeä hangoittelu piispan " neljännen nahan " maksamista vastaan alkoi.Varsinaisten verokanain aikakausi alkoi 1300-luvulla.Eräässä kansankapinassa Viipurin Karjalassa 1360-luvun lopulla sai itse Viipurin linnan päällikkö Sune (Soini) surmansa Jääskessä, mistä syystä tämä pitäjä joutui maksamaan Soinin rukiiden nimellä ikuista surmasakkoa.

Merkillisin oli kuitenkin Satakunnassa, Hämeessä ja Karjalassa v:n 1438 lopulla riehunut kapina ("Davidin kapina"), jolla on ollut syy-yhteyttä Ruotsissa 1434 alkaneen Engelbrektin johtaman kansallisen vapausliikkeen kanssa oli kansan mielessä Suomessakin kytenyt kiivasta tyytymättömyyttä raskaita veroja ja ylimysvaltaa vastaan. Sen väkivaltaisen puhkeamisen estämiseksi Suomen rahvas, kun se oli luvannut olla nostamatta itselleen mitään päällikköä, otettiin 1436 Ruotsin hallituksen suojelukseen, ja samalla sille  samat veronalennukset, jotka  oli suotu valtakunnan muullekin rahvaalle.

Kun luvatut veronhuojennukset eivät täyttäneet talonpoikain toivomuksia, nousi kansa 1438 kapinaan veroasian vuoksi, kaikesta päättäen Ruotsin kansallinen puolueen yllytyksestä.Tässä kapinan suurpoliittisessa luonteessa oli kaiketi oikea syy siihen, ettei kapinaa kukistettu keskiajan tavanmukaisella verisyydellä, vaan että kapinalliset taivutettiin hyvällä puheella ja toteuttamalla luvatut verohelpotukset. Vv:n 1436-1441 verojärjestelyillä on kaikesta päättäen ollut suuri vaikutus maalaisolojen kehittymiseen keskiajan loppupuolella. Koko verolaitos järjestyi nyt niihin muotoihin, jotka sitten pysyivät käytännössä kauas uudelle ajalle saakka.

Talonpojan elämä oli keskiajalla monessa suhteessa köyhää, viheliäistä ja vaaranalaista, mutta siinä oli myös sitä aineellisen viljelyksen monenlaisuutta, perimystapain, kansanrunouden ja koko henkisen  kansanelämän rikkautta, perheellistä ja paikkakunnallista yhteishenkeä, sanalla sanoen sitä elämän tasapainoa, sopusointia ja yksinkertaista täydellisyyttä, jota ei löydetä kaikista historian aikakausista, mutta joka on keskiajalle ollut ertyisen ominaista.

Jatkan tarinoita keskiajasta....... Seuraavassa vapaamiesluokasta.